Uusi toimitusjohtaja

Orimattilan Asuntojen hallitus on valinnut kokouksessaan toimitusjohtajan yritykselle, haettuaan asiaan omistajan ennakkokannan konserniohjeen mukaisesti kaupunginhallitukselta. 3.10.2022 toimitusjohtajan tehtävissä aloittaa Tiina Mattila Lahdesta.

Kaikkiaan toimitusjohtajan paikkaa haki 57 hakijaa ympäri Suomen.

– Oli mukava huomata, että Orimattilan Asunnot kiinnostaa työpaikkana näin laajasti ja laajalla alueella, kertoo hallituksen puheenjohtaja Heli Heikkilä.

Mattila nousi haastatteluissa edukseen neljän haastateltavan joukosta. Mattilan valinnassa korostuivat vuorovaikutustaidot, tahto saada yrityksen toiminta paremmin vuokralaista palvelevaksi ja hänen tietotaitonsa kunnalliselta puolelta. Hänelle on viime vuosina karttunut kokemusta niin johtamisesta, julkishallinnosta, talouden seurannasta, kiinteistöhallinnosta, asiakaspalvelun kehittämisestä, markkinoinnista kuin teknisestä toimestakin.

Mattila on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) päättötyönään henkilöstön johtaminen. Lisäksi hän on käynyt FCG:n Kunnallisen osakeyhtiön toimitusjohtaja -koulutuksen sekä valmistunut metsätalousinsinööriksi. Koulutusten lisäksi Mattila on hankkinut osaamista niin yksityiseltä kuin julkiseltakin puolelta, toimien muun muassa Kärkölän kunnassa vt. teknisenä johtajana sekä myöhemmin kiinteistöpäällikkönä. Työnkuvaan kuului kiinteistöjen kunnossapidosta ja rakennuttamisesta vastaaminen.

Mattilan asetuttua taloon odottaa hallitus häneltä erityisesti toimenpiteitä mm. alhaisen todellisen käyttöasteen nostoon, korjausvelan määrän taittamiseen sekä suppeiden toimiston aukioloaikojen avaamiseen. Myös asukastoimikuntiin tulee panostaa ja tätä kautta saada arvokasta tietoa yhtiön asioiden hoitoon.

Mattila kertoo odottavansa töiden aloitusta:

– Kokemusta minulla on yli 20 vuotta kiinteistöalalta. Olen toiminut aikaisemmin niin yksityisellä puolella pörssiyhtiössä kuin julkisella puolella viranhaltijana. Minua motivoi erityisesti päästä rakentamaan uutta sekä parantamaan vanhan kiinteistökannan laatutasoa ja energiatehokkuutta. Tarvitsemme lisäksi kiinteistökantaamme lisää toimivia perheasuntoja sekä esteettömiä ja turvallisia asuntoja ikääntyvän väestön tarpeisiin. Kiinteistökannan kehitystyö on hyvin lähellä sydäntäni. Hienoa on myös päästä tutustumaan asukkaisiin ja henkilöstöön sekä kuulla heiltä kehitystoiveita yhtiön eteenpäin viemiseksi. Kannustan asukkaita mukaan asukastoimikuntatyöhön, sitä kautta voi vaikuttaa koko asumisyhteisön kehittämiseen. Toivon kaikille aurinkoista syksyä Orimattilaan!

Orimattilan Asuntojen hallitus toivottaa Tiina Mattilan lämpimästi tervetulleeksi Orimattilaan!